LTQ kiittää kuluneesta vuodesta!

Kiitos kuluneesta vuodesta

Vuoden lähestyessä loppuaan, on hyvä summata mennyttä poikkeuksellista vuotta. LTQ:lla on ollut perinteisesti tapana kokoontua koko henkilöstön voimin yhteen talvella ja keväällä. Yhteiset juhlat ovat olleet pidetty ja odotettu tilaisuus työntekijöiden keskuudessa, missä syödään hyvin ja vietetään aikaa yhdessä. Tänä vuonna yhteiset juhlat jäivät välistä, kun korona heitti suunnitelmat uusiksi. Suuria kokoontumisia ei ollut turvallista järjestää koronarajoitusten takia.

Henkilöstömme on tehnyt myös tänä vuonna mahtavaa työtä: He ovat auttaneet asiakkaitamme pitämään työympäristönsä turvallisina koronasta huolimatta. He ovat joustaneet nopeasti muuttuvien asiakastarpeiden mukana ja sopeutuneet tilanteeseen äärimmäisen hyvin.

Kiitämme kaikkia työntekijöitämme hyvästä työstä läpi vuoden. Yhteiset juhlat vaihtuivat tänä vuonna poikkeuksellisesti lahjakorteiksi. Toivottavasti ensi vuonna saamme taas jatkaa juhlaperinnettä.

Kiitos kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta vuodesta ja jatketaan hyvää yhteistyötä myös ensi vuonna.

Jatkamme vielä tärkeää koronan vastaista taistelua, mutta toivo alkaa jo kyteä – toivon mukaan ensi vuonna voisimme taas kokoontua yhteen juhlistamaan jälleen uutta lukua LTQ:n polulla!