Espoon Finnooseen valmistunut EriCa Green Chemistry Park on moderni vihreän kemian keskittymä, jonka tavoitteena on tuoda yhteen alan huippuosaajia, tutkimusta ja kansainvälisiä toimijoita. Hankkeessa toteutettiin noin 22 000 brm2 kokonaisuus,
joka sisältää mm. laboratoriotiloja, toimistoja sekä autohallin.
Rakennus kohoaa seitsemään kerrokseen, kaksi kerroksinen iv-konehuone mukaan lukien yhdeksään.
Tilaajina toimivat Aktia Henkivakuutus Oy, A. Ahlström Kiinteistöt Oy ja Kirkon Eläkerahasto,
jotka yhdessä omistavat Kiinteistö Oy Espoon Erican. Päävuokralaisena rakennuksessa on Kemira.
Päätoteuttajana toimi Haahtela-Rakennuttaminen Oy, jonka toteutusmallilla hanke vietiin läpi alusta loppuun.
Vastaavana työnjohtajana hankkeessa toimi Simo Pulli.
LTQ Rakennus vastasi hankkeen P1 pölynhallinnasta
Työt käynnistyivät heti kehitysvaiheessa vesi-imuroinneilla, ja sisärakentamisen alettua siirryttiin tahtituotannolla johdettuun P1 pölynhallintaan. Työt sisälsivät erityisesti jatkuvan imuroinnin, yläpölyjen hallinnan sekä osastointien rakentamisen.
LTQ:n P1 pölynhallinnan työpäällikkönä toimi Jeton Kuka.
Hanke toteutettiin tahtituotantona, mikä asetti myös pölynhallinnalle korkeat vaatimukset.
Lisäksi EriCassa edellytettiin tarkkaa P1-puhtausluokkaa.
“P1-puhtausluokka toteutui erittäin hyvin LTQ Rakennuksen kanssa.” – kertoo Simo Pulli
Sujuvaa viestintää ja selkeää johtamista
Tahtituotanto vaati tiivistä yhteistyötä Haahtelan ja LTQ:n välillä. Kuukausittaiset, viikoittaiset ja välillä myös päivittäiset keskustelut varmistivat, että tehtävät etenivät sovitusti ja oikeissa tahdeissa.
Pulli kuvaili yhteistyötä näin:
“Me tiedettiin ne työvaiheet, jotka piti saada tahdin mukaisesti tehtyä. Sen jälkeen käytiin LTQ Rakennuksen kanssa läpi ja etsittiin ne aikavälit, milloin mitäkin tehdään työmaan puhtaanapidon osalta. Yhteydenpito oli helppoa. Henkilösuhteet ovat LTQ:n kanssa erittäin hyvät.”
Laatuvaatimukset korkealla – ja niihin vastattiin
Hankkeen ilmanvaihtourakoitsijana toimi Caverion Oy. Heidän ja Haahtelan laadunvalvonta yhdistettynä LTQ:n toteutukseen muodosti toimivan kokonaisuuden.
“Caverion valvoi laatua, ja me valvoimme laatua ja LTQ toteutti laatua.” – Pulli kiteytti
EriCa on erittäin tarkasti suunniteltu kohde, ja myös LTQ Rakennuksen työntekijät kokivat työskentelyn hankkeessa selkeäksi ja hyvin johdetuksi.
Siisti työmaa tuki tahtituotannon aikatauluja sekä kaikkien työmaalla työskentelevien työturvallisuutta ja työviihtyvyyttä.
Nollataso työturvallisuudessa
LTQ painottaa työturvallisuutta kaikessa tekemisessään, ja EriCa-hankkeen aikana saavutettiin erinomainen tulos:
ei yhtään työtapaturmaa.
Keskeisiä tekijöitä olivat:
- ennakointi
- oikeat työkalut ja suojavarusteet
- ammattitaitoinen johtaminen
- Kustannustehokkuus ja kustannuksien ennustaminen
- Avoin yhteistyö
Jetonin vastuulla olivat päivittäinen työmaasiivouksen johtaminen, resursointi, valvonta, asiakasviestintä sekä turvallisuus. “Kun on ammattitaitoista porukkaa ei ollut murheita — piti vain pysyä aikataulussa.” – Jeton kertoi
Luottamukseen perustuva yhteistyö
Hankkeesta jäi molemmille osapuolille erittäin hyvä fiilis. Yhteistyö Haahtelan ja LTQ:n välillä oli suoraviivaista sekä suunnitelmallista.
“LTQ erottuu edukseen sillä, että he vastaavat huutoon. Se minkä he lupaavat, niin he pitävät sen. Keskinäinen luottamus on vahvaa. Uskallan lämpimästi suositella LTQ Rakennusta myös muille toimijoille.” – Pulli toteaa
Lopputuloksena syntyi laadukas, turvallinen ja aikataulussaan valmistunut hanke.
